The Hulatones sai alkunsa Anssi Kelan unesta

4. maaliskuuta 2008

The Hulatones on Anssi Kelan, Antti Karisalmen ja Kelly Ketosen perustama uusi yhtye. Kolmimiehinen bändi esittää reipasotteista, melodista musiikkia englanninkielellä laulettuna. Erikoista kokoonpanossa on se, että siinä on rumpujen lisäksi kaksi bassoa – ei lainkaan kitaroita tai kosketinsoittimia.

The Hulatones sai alkunsa Anssin näkemästä unesta:
“Näin unta, jossa Kelly näki sellaista unta, että perustetaan rumpujen ja kahden basson trio. Unessani Kelly heräsi. Sitten minä heräsin ja soitin välittömästi Kellylle ja Antille (joka ei ollut nähnyt unia). Menimme treenikämpälle. Jonkun aikaa soiteltuamme alkoi tuntua siltä, että tällaisessa kokoonpanossa ei ole mitään järkeä. Siispä jatkoimme soittamista.”

Aluksi soittelemassa käytiin vain omaksi iloksi. Pian pojat alkoivat kuitenkin tehdä omia kappaleita. The Hulatonesin teesit määriteltiin: kappaleiden tulisi olla nopeita ja lyhyitä. Lisäksi niissä olisi hyvä olla mahdollisimman paljon stemmalaulua. Anssi kertoo:

“The Hulatonesin musiikkia on todella vaikea lokeroida. Näinhän ne kaikki aina sanovat, mutta tässä tapauksessa väittämällä on mielestäni vinha perä. Kahdesta bassosta johtuen soundimaailma kuulostaa jollain tavalla nyrjähtäneeltä: soittamani “soolobasso” ei kuulosta kitaralta, mutta ei oikein bassoltakaan. Musiikillinen päämäärämme on kuulostaa lähinnä Totolta steroideissa.”

Anssi Kela on tunnettu suomenkielisestä tuotannostaan. Miksi hän vaihtaa nyt kolmanteen kotimaiseen?

“Englanniksi laulaminen oli täysin harkittu siirto. Ensinnäkin se tarjoaa mielenkiintoisen uuden haasteen: en ole aikaisemmin tehnyt musiikkia englanniksi. Toiseksi haluan tehdä selkeän pesäeron soolotuotantooni: The Hulatones ja sooloartisti Anssi Kela ovat kaksi aivan eri asiaa. En tietenkään lopeta suomenkielisen musiikin tekemistä – seuraava sooloalbumini on jo suunnitteilla. En kuitenkaan halua kahlita itseäni vain yhteen formaattiin, minusta on mukava olla monessa mukana. The Hulatones on musiikillisesti jotain aivan muuta kuin soololevyni ja englanninkieli vielä alleviivaa eroa. En halua ihmisten sekoittavan näitä asioita keskenään: The Hulatones on The Hulatones ja Anssi Kela on Anssi Kela. Kruuna ja klaava.”

The Hulatonesin debyyttisingle on Unicefin Tukijoukko-kampanjaa varten tehty Dance Like It Was ‘85. Anssi kertoo kappaleen synnystä:

“Dance Like It Was ´85 sai alkunsa illanvietosta kaveriporukan kanssa. Kuuntelimme pelkkiä 80-luvun hittejä ja eräs seurueen jäsen innostui esittelemään 80-luvulla käytettyjä tanssiliikkeitä ja -askeleita. Tämän demonstraation innoittamana kirjoitin seuraavana päivänä kappaleen. Nuoruuteni 80-luvulla eläneenä tuon ajan musiikki herättää minussa luonnollisesti nostalgisia tunteita. Dance Like It Was ‘85 tarjoaa rautaisannoksen tätä kasarinostalgiaa ja -romantiikkaa. Se on kunnianosoitus kaikkien aikojen kovimmalle vuosikymmenelle.”

Kommentoi

Kuuminta juuri nyt

Artistit

Tilaa Tunen uutiskirje!

Liity uutiskirjeen tilaajaksi ja pysy ajantasalla, osallistu vain rekisterille mahdollisiin skaboihin sekä saa sisältöä ennen muita nähtäväksesi.

Tuplaklikkaa kuumimmat hitit Tune Download shopista

Tunen viikkokilpailu:

Tunen kuukauden kilpailu:

Kuukauden keikka:

Kuukauden albumi:

Tune.fi Syötteet ja Gadgetit