Anna Abreun toinen levy NOW on ollut Suomen virallisen albumilistan ykkösenä jo kahden viikon ajan. 50 000 kappaletta myynyt NOW -albumi julkaistiin 20. lokakuuta.
NOW -albumin ensimmäinen singlelohkaisu Vinegar on ollut syksyn isoimpia radiohittejä ja levyn kakkossinkku Silent Despair on noussut Suomen radiodoittolista Music Controlin sijalle 4. Raken tuottamalla NOW-levyllä Anna on ollut mukana myös sävellys- ja sanoitustyössä.
Annasta on julkaistu myös fanikirja Aakkoset Annasta Öisiin maanteihin, jossa kerrotaan aakkosjärjestyksessä Annan elämästä, urasta ja arjesta hänen itsensä ja lähellään olevien ihmisten sanoin. Runsaasti värikuvia sisältävä, 128-sivuinen kirja on saatavana myös yhteispakettina tuoreen NOW-levyn kanssa.
Annan debyyttilevyn myynti on tällä hetkellä 85 000 kappaletta
Anna Abreun omaa nimeä kantava debyyttilevy oli viime vuoden 2007 suosituin pop-levy. Lähes triplaplatinaa (myynti tällä hetkellä yli 85 000 kappaletta) myynyt albumi oli Suomen virallisella albumilistalla ilmestymisestään saakka yli puolen vuoden ajan. Kaikki levyltä lohkaistut singlet End Of Love, Ivory Tower ja Are You Ready soivat Suomen radioiden listojen kärjessä. Menestyksekäs vuosi 2007 toi Annalle Vuoden naissolisti-Emman ja peräti viisi Emma-ehdokkuutta.


