Koop suoraan sinkkulistan ykköseksi

koop_arponen_insomniaIdols 2008 voittokappale Insomnia on ollut finaalilähetyksen loppumisesta yksinoikeudella MTV3 Store Download-kaupassa myytävänä ja meni suoraan Suomen virallisen myyntilistan sekä Latauslistan ykköseksi. Kappale on Patric Sarinin ja vierailevana tuomarinakin nähdyn Andreas Carlssonin käsialaa.

Vuoden 2008 Idols-kilpailu ratkesi viime sunnuntaina Koop Arposen ylivoimaiseen voittoon hänen kerätessä peräti 70% annetuista äänistä. Kesällä Englannista Suomeen muuttanut 24-vuotias Koop hurmasi niin yleisön kuin tuomaristonkin aidolla, sympaattisella olemuksellaan ja ennen kaikkea hienolla, uniikilla laulusoundillaan.

Voitonjälkeinen viikko on ollut täynnä ohjelmaa; haastatteluja, kuvauksia, tapaamisia levy-yhtiön ihmisten kanssa sekä ensimmäinen vierailu studioon, jossa tuleva albumi tullaan tekemään. Vastaavana tuottajana toimii Leri Leskinen ja Koop tulee olemaan levynteossa vahvasti itse mukana kirjoittaen osan kappaleista itse. Sen lisäksi kappaleita on kerätty niin kotimaisilta kuin ulkomaisiltakin huipputekijöiltä. Albumi julkaistaan keväällä 2009.

Tammikuun puolivälissä starttaa Idoleita ja tähtiä 2009-kiertue, joka kattaa lähes koko Suomen. Ensimmäinen konsertti järjestetään Helsingin Jäähallissa perjantaina 16. tammikuuta, jossa esiintyvät kaikki 13 semifinalistia.

Kommentit

  1. anna abreun fanittaja kirjoitti:

    moi koop arponen oliko kiva olla eilen huumassa  minä katoin huuman sillä pikku niinalla oli tyhmii kysymyksii sulle ja minä nauroin t.sami ps kerro terveisii sinne missä oot tällä hetkellä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>