Metro Station konsertoi Helsingissä kesäkuussa

metro-station11Radiolistoja Shake It –singlellään ravisteleva Metro Station konsertoi kesällä Helsingissä. Nosturissa 18. kesäkuuta järjestettävän keikan liput tulevat myyntiin 25.3., jolloin myös julkaistaan yhtyeen omaa nimeä kantava debyyttialbumi.

Yhdysvaltalaisen Metro Station -yhtyeen debyyttialbumia ovat olleet tuottamassa Sam Hollander ja Dave Katz, jotka ovat työskennelleet aiemmin mm. Gym Class Heroes –ja Boys Like Girls- yhtyeiden taustalla. Albumi debytoi Yhdysvalloissa Billboard Hot Electronic Albums –listan kärkisijalla ja albumilta lohkaistu Shake It –single nousi Billboard-singlelistan kymmenennelle sijalle. Kappaleen videota on katsottu YouTubesta jo yli 20 miljoonaa kertaa ja se on myynyt platinaan oikeuttavan määrän. Suomessa Shake It on massiivisessa radiosoitossa ja tällä viikolla radiosoittolistan sijalla 19.

Yhtyen laulaja-kitaristi Trace tapasi Masonin siskonsa Miley ”Hannah Montana” Cyrusin kautta. Tästä alkoi ystävyys, josta yhteisen mielenkiinnon kohteen löydyttyä muotoutui Metro Station. Trace, Mason, Blake ja Anthony ovat ystäviä keskenään ja yhtyeen kappaleet kertovat pitkälti heidän ikäisten elämästä – nuoruudesta, odotuksista, haaveista sekä oman paikkansa löytämisestä tässä maailmassa.

Vasta muutaman vuoden kasassa ollut yhtye on kerännyt laajan fanikunnan ja esiintynyt useiden huippunimien kanssa, kuten Good Charlotte, Panic! At The Disco ja Boys Like Girls. Nosturin lavalle kesäkuussa nouseva yhtye kiertää tällä hetkellä Yhdysvalloissa Fall Out Boy – ja Hey Monday –yhtyeiden kanssa.

KONSERTTI
La 18.6.2009 klo 21 Helsinki, Nosturi
Ovet klo 19.00
-S-/K18

LIPUT
Myyntiin ke 25.3.2009 klo 9
Ennakkoliput: Tiketti Oy ja Lippupalvelu.
25 €+ mahd. toimituskulut
- Tiketin myyntipisteistä, puhelinpalvelusta 0600-1-1616 (0,98 €/min) + pvm) sekä netistä http://www.tiketti.fi
- Lippupalvelun myyntipisteistä, puhelinpalvelusta 0600-10-800 (1,83 €/min + pvm) ja 0600-10-020 (5,99 €/puhelu + pvm) sekä netistä http://www.lippupalvelu.fi
Lisätietoa lipunmyynnistä: www.tiketti.fi ja http://www.lippupalvelu.fi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>