MONTE ROSSO on yhteen kesäiseen päivään sijoittuva urbaani
veijarikomedia nykyhetken Helsingistä. Klassisen farssin juoni kietoutuu
duunarin ansaitun viikonloppuvapaan, kaverusten välisen kilpakosinnan ja
mahdollisimman huonosti ajoitetun polkupyörävarkauden ympärille.
Normaalia elokuvaa lyhyemmästä kestosta on pyritty tekemään vahvuus.
Tekijät vertaavat kestoa musiikkimaailmasta tuttuun pitkäsoittoon. He
toivovat, että katsojien suhde elokuvaan voisi olla samanlainen kuin
lempilevyyn, jota jaksetaan kuunnella yhä uudelleen.
MONTE ROSSON on ohjannut Tuomas “Tunna” Milonoff yhdessä käsikirjoittaja
Jon Sundellin kanssa. Tuottajana toimii Riku Rantala.
GIMMEYAWALLET PRODUCTIONSIN tuottama elokuva on toteutettu osana Suomen
elokuvasäätiön ja YLE TV1:n suomalainen novellielokuva 2007 -hanketta.
DVD-julkaisu sisältää:
- Elokuvan, 40 min.
- Englanninkieliset tekstit
- Making-of -lisämateriaalia
Lisäksi mukana on mixtape-cd, jonka ovat koonneet DJ Street Kobra &
Croko-Roc.
Levyllä on mukana niin MONTE ROSSOSSA kuultavaa kiiteltyä
soundtrack-musiikkia kuin elokuvan inspiroimaa uutta soundia.


