Ruisrock vuosimallia 2012 ei tarjoillut ohjelmassaan megaluokan nimiä, mutta sitäkin enemmän tuttuja ja turvallisia artisteja. Perjantai oli renttuboheemi Jarvis Cockerin johdolla Pulpin heiniä, lauantain kohokohdaksi nousi 50 vuoden ikään ehtineen ikinuoren Michael Monroen juhlakeikka ja sunnuntain annin huipensi jo unholaan tuomitun indiebändi Bloc Partyn pirteä esiintyminen.
PERJANTAI
Pulpin tarjoilema aikamatka menneisyyteen huipentui Disco 2000 -megahitin lähtiessä soimaan konsertin puolivälissä. Iän myötä karismaattisesti harmaantunut Jarvis Cocker tasapainoili teatraalisella lavaesiintymisellään koomisen ja vakuuttavan rajamailla, päätyen kuitenkin jälkimmäisen voittoon.
Ruotsalaiskokoonpano Refusedin paluu Suomeen veti telttalavalle hardcorepunkin ystäviä. Samaan aikaan Kauko Röyhkä & Narttu esitti aurinkolavalla 1980-lukulaista nostalgiaansa. Refusedin angsti oli edelleen voimissaan, mutta myös ääniongelmien kanssa taistellut Röyhkä onnistui vakuuttamaan esiintymisellään.
Flogging Mollyn irkkupunkrock sai niittylavan edustan kohoilemaan pomppivan kansan jalkojen alla. Aiemmin illalla amerikkalainen Yeasayer järjesti aurinkolavalla Ambling Alp -hittiin huipentuneet tanssibileet ja telttalavan korkannut Rival Sons jauhoi vahvasti, mutta pidemmän päälle hitusen puuduttavasti Led Zeppelin -henkistä retrorockiaan.
LAUANTAI
Lauantaina Nightwishin tarjoilema fantasiarockmatka piti suurimmat yleisömassat Ruissalossa myöhäiseen yöhön asti. Päivän parasta antia olivat kuitenkin Michael Monroen ja PMMP:n keikat. Muun muassa lauluyhtye Viiden, Päät-kitaristi Juhani Kannen ja Mariskan vierailut nostivat PMMP:n esiintymisen festivaalin parhaiden joukkoon.
Michael Monroen juhlakeikka sisälsi muun muassa Sugarhill Gang -coverointia sekä suomenkielisen dueton Jenni Vartiaisen kanssa. Viimeisenä encorena kuultu Million Miles Away ei jättänyt ketään kylmäksi. Santigoldin omalaatuinen soulpop toimi Ruissalossa hieman jäyhästi, Pariisin Kevät soitti perusvarman hittikeikan, lisääntymispoliittisista syistä tauolle jäävä Regina ilahdutti aurinkoisuudellaan ja Chisu veti niittylavalle yhden festivaalin suurimmista yleisömääristä.
Edellisen vuosituhannen lopulla suosionsa huipulla paistatellut ruotsalaisryhmä The Cardigans esitti Ruisrockissa Gran Turismo -albuminsa kokonaisuudessaan. Hittilevyn jälkeen suurimmista hiteistä koostunut keikka nousi siiville vasta konsertin loppupuolella, jolloin laulusolisti Nina Perssonin ääni hieman petti. Paluu keikkalavoille sai toivomaan Cardigansin tarinalle jatkoa tulevaisuudessa.
SUNNUNTAI
Vesisade täytti Ruissalon hiekka-alueet sunnuntaina vesilätäköillä ja sadetakkisilla ihmisillä. Päivän pääesiintyjä Snoop Dogg aloitti keikkansa yllättäen vain varttitunnin myöhässä ja esitti nautintoaineystävällistä hiphopiaan niittylavan eteen kokoontuneella ihmismassalle.
Ihmisten vaeltaessa vähitellen jo pois festivaalialueelta, The Mars Volta tykitti rantalavalla koukeroista progerockiaan. Laulaja Cedric Bixter-Zavala kertoi välispiikeissään bändin lauantai-illan huipentuneen pilvenpoltteluun Snoop Doggin kanssa hotellihuoneessa ja kyseisestä toiminnasta aiheutuneeseen palokunnan paikalle tuloon.
Indierockin suuriin nimiin kahdella ensimmäisellä albumillaan noussut ja sittemmin putoavaksi tähdeksi tuomittu Bloc Party yllätti positiivisesti pirteällä keikallaan. Uljaasti soineet So Here We Are ja This Modern Love muistuttivat bändin alkuaikojen materiaalin laadukkuudesta. Samaan aikaan niittylavalla Eppu Normaali järjesti Njet njetiin päättyneen yhteislaulusession.
Vuoden 2012 Ruisrock ei tarjonnut elämää suurempia musiikkielämyksiä, mutta viikonloppuun mahtui silti paljon hienoja hetkiä.
Teksti: Visa Högmander
Kuvat: Sami Siilin




































