Ari Koivusen Becoming suoraan listaykköseksi
Ari Koivusen toinen albumi Becoming nousi suoraan julkaisuviikollaan Suomen virallisen listan ykköseksi. Levyn myyntilukemat ylittivät myös kultalevyrajan eli 15 000 kappaletta. Koivusen ensimmäinen albumi Fuel For The Fire nousi myös vuosi sitten listaykköseksi ja pysytteli siellä historialliset 12 viikkoa putkeen.
Koivunen itse oli uutisesta erittäin yllättynyt ja iloinen. ”Listaykkönen on mahtava juttu ja kultalevy vielä mahtavampi! Ensimmäisen albumin menestys oli niin huikea, ja siksipä ihmisten odotukset oli tätä toista levyä kohtaan tosi korkealla. Mun henkilökohtainen tavoite oli se, että fanit tykkää levystä – kaikki tää muu on vaan plussaa”, iloinen Ari kommentoi.
Becoming -albumin tuottajina toimivat Nino Laurenne ja Pasi Heikkilä. Kaksikko tuotti myös Ari Koivusen Fuel For The Fire –debyyttialbumin. Albumi on myynyt tähän mennessä yli 75 000 kappaletta Nyt vuosi myöhemmin Ari Koivunen bändeineen julkaisi toisen albuminsa. Takana on vuoden sisään heitetyt yli 100 keikkaa – ja se kuuluu albumin jäljessä. Kun ensimmäisen albumin tekijäkaarti muodostui Suomen kovimmista hevimuusikoista, tämä albumi on selkeästi bändin on albumi. Suurin osa kappaleista on Ari Koivusen yhtyeen käsialaa. (lisää…)
Ari Koivusen uusi single huipputorjuntojen taustalla
Kahden viimeisen viikon kovimmat jutut ovat kieltämättä lätkän MM ja Ari Koivusen uusi single Give Me A Reason. Mikä olisi siis sen parempaa, kuin nämä kaksi yhdessä?
Yle oli ymmärtänyt yhdistää nämä kaksi hittiä, joten tsekkaa täältä tämän vuoden maailmanmestaruuskilpailujen Top5 torjunnat Give Me A Reason- kappaleen siivittämänä.
Lataa Give Me A Reason täältä.
Ari Koivusen uusi single nyt ladattavana verkkokaupoista
Ari Koivusen kesäkuussa julkaistavan kakkosalbumin ensimmäinen singlejulkaisu on nyt ostettavissa verkkokaupoista. Give Me A Reason- niminen single on ladattavissa esimerkiksi iTunes Storesta, MTV3 Storesta sekä NetAnttilasta.
Kerro meille mielipiteesi kappaleesta!
Ari Koivusen kakkosalbumi ilmestyy 11. kesäkuuta
Ari Koivusen toinen albumi alkaa valmistua, ja ilmestymispäiväksi on päätetty 11. kesäkuuta. Vielä nimeämättömän albumin ensimmäinen single on nimeltään Give Me a Reason, ja se on tuottajakaksikko Nino Laurenteen ja Pasi Heikkilän käsialaa. Sinkku on digitaalisesti ostettavissa useimmilta kauppapaikoilta.
Koivusen debyyttialbumi Fuel For The Fire teki viime kesänä listahistoriaa pysymällä Suomen virallisen listan ykkösenä 12 viikkoa putkeen. Uusi tuleva albumi on myös suunnitelmissa julkaista Japanissa – ja Koivunen bändeineen esiintyy Tokiossa kahden keikan verran toukokuun lopussa.
Ari Koivusen uusi single nimeltään Give Me A Reason
Viime vuonna menestysalbuminsa Fuel For The Fire julkaissut Ari Koivunen viimeistelee parasta aikaa kesäkuussa julkaistavaa kakkosalbumiaan. Vielä nimeämätön albumi julkaistaan 11.6. ja digitaalisesti se on saatavilla 9.6. alkaen.
Albumin ensimmäinen singlejulkaisu Give Me A Reason masteroidaan tällä viikolla. Tune seuraa tilannetta ja raportoi pian lisää.
Ari Koivunen, Herra Ylppö & Ihmiset ja Chisu YleX Pop -konserttiin
YleX Pop kuulostaa jälleen tuoreelta! Sunnuntaina 1.6. järjestettävän
konsertin ensimmäiset artistikiinnitykset ovat Tuorein 2007 -äänestyksen
voittaja Ari Koivunen, Herra Ylppö & Ihmiset ja Chisu.
Helsingin Kaisaniemen kentällä järjestettävän ilmaiskonsertin yhteydessä
avataan YleX:n ja yhteistyökumppanien jo perinteeksi muodostunut
Kesäkumikampanja. Lavalle nousee myös uuden Kesäkumibiisin esittäjä.
YleX Popin juontavat Mikko ”Peltsi ” Peltola sekä Marja Hintikka ja se kuullaan suorana YleX-kanavalla. YLE Teema televisioi konsertin viikkoa myöhemmin. Lisäinfoa tapahtumasta saa osoitteesta ylex.fi.
Ari Koivunen torstaina On The Rocksissa
Iso-A eli Ari Koivunen kipuaa torstaina Helsingissä ravintola On The Rocksin lavalle. Jos halajat katsomaan, kun Ari heittää tiukkaa hittiputkeä, niin suuntaa torstaina On The Rocksiin.
Bonuksena luvassa myös muutama uusi kappale Arin tulevalta albumilta.
Finnish Metal Awards- gaalassa Vuoden tulokas- palkinnon pokannut Koivunen on ehdolla lauantaina järjestettävässä Emma-gaalassa esimerkiksi vuoden kotimaiseksi artistiksi. Käy täällä äänestämässä oma suosikkisi voittoon.
YleX:n kuuntelijat valitsivat Ari Koivusen vuoden tuoreimmaksi artistiksi
YleX:n kuuntelijat ovat valinneet Ari Koivusen vuoden parhaaksi artistiksi. Kanavan järjestämässä Tuorein 2007 -äänestyksessä Koivunen nappasi ykköstilan kaikissa kotimaisissa musiikkikategorioissa. Idols-voittaja Koivunen äänestettiin vuoden tuoreimmaksi lupaukseksi sekä artistiksi. Lisäksi debyyttialbumi Fuel for the Fire valittiin vuoden tuoreimmaksi kotimaiseksi julkaisuksi ja levyn nimibiisi vuoden kotimaiseksi kappaleeksi.
Fuel For The Fire menestyi myös kansainvälisillä listoilla. Albumi oli mm. hollantilaisen Strutter Magazinen Parhaat albumit 2007 –listalla sijalla 12. Sinkku Hear My Call oli samaisen median Parhaat biisit 2007 -listalla sijalla 19.
Ari Koivunen: Angels Are Calling- musiikkivideo nyt Tunessa
Katso Ari Koivusen Angels Are Calling –biisin uuden version hieno musiikkivideo Tunesta. Kappale on Arin kolmas singlejulkaisu Fuel For The Fire- albumilta, josta julkaistiin tuplaplatinapainos viime viikolla. Angels Are Calling on Stratovarius-yhtyeen Timo Tolkin Arin albumille säveltämä ja sanoittama kappale.


