Kuvat: Sami Siilin
Rihanna ja Timbaland suunnittelivat paidat H&M- ketjulle
Vaatejätti H&M on ottanut osaa maailmanlaajuiseen taisteluun AIDS:ia vastaan. Ruotsalaisen ketjun kaupoista on viime viikon lopusta alkaen löytynyt The Fashion Against AIDS- mallisto, joka koostuu julkisuudesta tunnettujen henkilöiden, kuten esimerkiksi Rihannan, Timbalandin sekä Mick Jaggerin suunnittelemia paitoja, huppareita ja toppeja.
“Tämä voi olla tärkein vaatekappaleesi, jota olet ikinä pidellyt käsissäsi” viestitti Rihanna tiedotteessaan.
Mallisto on tehty 100 prosenttisesti orgaanisesta puuvillasta ja myyntituotoisto mene 25 prosenttia suoraan DAA- ja Youth AIDS- järjestöille, jotta sanaa AIDSista ja sen ehkäisemisestä saadaan levitettyä. Kampanjaan ovat ottaneet osaa esimerkiksi suositut yhtyeet Good Charlotte, Cardigans sekä Scissor Sisters, joiden suunnittelemia paitoja voi nyt käydä tsekkailemassa lähimmässä H&M-liikkeessä.
Rihanna maaliskuussa Suomeen
R&B-tähti Rihanna saapuu ensimmäiselle visiitille Suomeen. Barbadokselta kotoisin oleva laulaja konsertoi Hartwall Areenalla 14. maaliskuuta.
Helmikuussa vasta 20-vuotta täyttävä Rihanna on noussut nopeasti yhdeksi popmaailman kärkinimistä. Kahden vuoden aikana hän on julkaissut kolme maailmanlaajuista hittialbumia. Rihanna yhdistelee musiikissaan r&b:tä, reggaeta, dancehallia ja tarttuvaa discopoppia. Laulaja on tunnettu esimerkiksi megahiteistään ”Umbrella”, ”Shut Up and Drive”, ”S.O.S” ja ”Don´t Stop The Music.”
Levynteon ohella neitokainen on esiintynyt elokuvassa Bring It On Yet Again ja ollut mm. Cover Girlin mainoskasvona. People-lehti puolestaan on valinnut laulajattaren maailman kauniimpien ihmisten joukkoon.
Tutustu Rihannan live-esiintymiseen täällä.
Daughtry pokkasi kolme palkintoa American Music Award- gaalassa
Edellisenä sunnuntaina Los Angelesin Nokia-teatterissa pidetty American Music Award- gaala oli American Idol- tähtien juhlaa. Idol-voittaja Carrie Underwood sekä Idol-kilpailusta tunnetuksi noussut Chris Daughtry pokkasivat kummatkin kolme palkintoa illan aikana.
Underwood pokkasi palkinnot parhaana naispuolisena countrylaulajana, yleisön äänestämänä vuoden suosikkiartistina sekä vuoden parhaasta country-albumista. Underwoodin vieressä gaalassa istuneet kertoivat laulajattaren tokaisseen “holy cow”, hänen kuullessaan oman nimensä toista kertaa palkinnon saajana.
Chris Daughtryn Daughtry-yhtye palkittiin esimerkiksi vuoden tulokkaana sekä vuoden parhaasta pop/rock- albumista.
-Wow, en voi uskoa, että olemme ehdolla samassa kategoriassa kuin Justin Timberlake sekä Linkin Park. Aika uskomatonta, kommentoi Chris Daughtry palkintoehdokkuuttaan.
Illan muita voittajia olivat esimerkiksi kaksi palkintoa vastaanottanut Justin Timberlake sekä vuoden soul/ R&B- artistina palkittu Rihanna.
Leona Lewis on Vuoden tulokas
Tällä viikolla Britanniassa debyyttialbuminsa ”Spirit” julkaiseva Leona Lewis palkittiin 7.11. Lontoossa järjestetyssä Cosmopolitan Ultimate Woman of the Year Awards- gaalassa Vuoden tulokkaana. Gaalan muita palkittuja olivat Rihanna, Charlotte Church sekä Myleene Klass.
X-Factor- ohjelman voittaneen Lewisin Bleeding Love- kappale on saarivaltion singlelistan ykkössijalla ja on nousemassa vuoden myydyimmäksi kappaleeksi jopa Rihannan ja Mikan ohi.
Laulajatar on vastaillut verkkosivuillaan ihailijoidensa kysymyksiin syksyn ajan ja kertoo vastauksissaan esimerkiksi suosikkimuistonsa olevan X-Factor- kilpailun voittohetki ja suosikkijäätelönsä olevan Häagen Dazsin suklaapisarajäätelö.
Chris Brown varasti huomion Vegasissa
Chris Brown nousi otsikoihin upealla esiintymisellään viikonloppuna Las Vegasissa järjestetyssä MTV Video Music Awardsissa. Brown esitteli sulavia liikkeitään showssaan, jonka aikana kuultiin miehen hitit Wall to Wall ja Kiss Kiss. Yllätyksenä mies esitti Michael Jacksonin tutuksi tekemän Billie Jean- kappaleen sekä Rihannan avustuksella vuoden monsterihitin Umbrella.
” Kukaan ei halua muistutusta siitä, että on vanhenemassa. Ja vaikka Chris Brown muistuttaa minua vanhenemisestani-helvetti soikoon. Se on vain mielenkiintoista seurattavaa.–On vain mielenkiintoista seurata uuden sukupolven artistien tekevän musiikkia ja tekevän sitä hyvin.” kommentoi Justin Timberlake Brownin esiintymistä.
Katso Chris Brownin esiintyminen tästä
MTV:n VMA:t tänä yönä klo 04
Music Televisionin jokavuotinen palkintogaala Video Music Awards lähetetään tänään suorana klo 04. Juhlatunnelmaan voi virittäytyä jo klo 02 alkaen, jolloin käydään palkintoehdokkaat läpi. Klo 03 alkaa lähetys Las Vegasista punaiselta matolta.
Illan odotetuin esiintyjä on takuuvarmasti Britney Spears, joka esittää avausnumerossa uuden Gimme More hittinsä. Illan “Maestrona” (Mitä se ikinä tarkoittaakaan) toimii tuottaja Timbaland. Esiintymiset on luvassa myös 50 Centiltä, Chris Brownilta, Fall Out Boylta, Foo Fightersilta, Gym Class Heroesilta, Nelly Furtadolta, Rihannalta, Mark Ronsonilta ja Kanye Westiltä.
Teen Choice Awardsissa palkittiin teinisuosikkeja
Vuoden 2007 Teen Choice Awards pidettiin jälleen Yhdysvalloissa. Laulaja-näyttelijä Hilary Duffin sekä näyttelijä Nick Cannonin juontamassa showssa esiintyivät esimerkiksi vuoden singlestä Girlfriend palkittu Avril Lavigne sekä Idols- voittaja Kelly Clarkson.
Justin Timberlake vastaanotti kaksi palkintoa ja surffilaudat kävivät pokkaamassa myös esimerkiksi kesän jättihitistä Umbrella vastuussa oleva Rihanna sekä hänet listakärjestä tipauttanut Timbaland. Syksyllä debyyttialbuminsa julkaiseva Sean Kingston pokkasi palkinnon parhaasta R&B- kappaleesta Beautiful Girls- vedollaan.
Chris Brownin Super Sweet 18
Kun amerikkalainen R&B- tähti Chris Brown täytti 18- vuotta, olivat juhlat sen mukaiset. Brown kutsui MTV- kanavan My Super Sweet 18- ohjelman tiimin mukaan seuraamaan juhlien valmisteluja ja tietysti itse bileitä ja nyt kanavan katselijat ovat saaneet seurata, miten syntymäpäiviä vietetään suuren maailman tyyliin.
Artisti järjesti kahdet juhlat New Yorkissa, Michael Jackson-teemabileet ystävilleen ja läheisilleen suositussa 40/40- yökerhossa ja faneille järjestettiin bileet klubiksi muutetussa kirkossa.
Brownin syntymäpäivistä ei puuttunut ainakaan timantteja, julkkiksia eikä luksusta. Vieraslistalta löytyivät niin Rihanna kuin Jennifer Hudson ja lahjaksi timanteilla koristeltu mies sai esimerkiksi uuden Lamborghinin.
Chris Brown julkaisee lokakuussa Exclusive- nimisen, järjestyksessään toisen studioalbuminsa.
Mark Ronson ja Foo Fighters VMA:n esiintyjiksi
9. syyskuuta Las Vegasissa jaetaan taas MTV Video Music Award- palkinnot. Gaalaa juontaa huipputuottaja Timbaland ja lavalla nähdään useita huippuartisteja, kuten illan maestro, Foo Fighters, Mark Ronson, Chris Brown, Rihanna sekä Lily Allen.
Lavalla nähdään myös Kanye West, joka suuttui viime vuoden MTV Europe Music Awarseissa, koska ei voittanut palkintoa parhaasta videosta. Herran mielestä hänen olisi pitänyt voittaa palkinto videostaan Touch The Sky, koska “video maksoi miljoonia ja siinä oli Pamela Andersson“. Rappari on tänäkin vuonna ehdolla esimerkiksi parhaan videon- sekä parhaan miesartistin- kategorioissa.
Yleisö voi äänestää parhaan uuden artistin palkinnon saajaa, jossa esimerkiksi Carrie Underwood ja Peter Björn & John kilpailevat keskenään.











